Valitse näkökulmasi
Sukupolvien välinen luonteva yhteys on nykypäivänä usein kadoksissa, varsinkin suuremmissa kaupungeissa. Muuttoliikkeen ja uusien elinkeinojen sekä elämänrytmin myötä eri-ikäisillä ei välttämättä ole mahdollisuuksia kokea ympäristöään yhdessä.
Tässä mallissa eri sukupolvet kohtaavat retkeilyn parissa ja jakavat samalla tiettyyn paikkaan liittyviä kokemuksia ja muistoja.
Ihminen ja hänen toimintaympäristönsä muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Sukupolvien kohdatessa ympäristössä tapahtuneet muutokset sekä niiden syyt ja seuraukset hahmottuvat konkreettisesti niin lapsille kuin aikuisillekin.
Kun omakohtaisia kokemuksia välitetään seuraaville sukupolville, ollaan historiallisen tiedon ytimessä. Ihmisen kokoiset, tuttua ympäristöä koskettavat muistot ja kokemukset tuovat historian lähelle ja tekevät sen todeksi. Yksittäisten ihmiskohtaloiden kautta päästään käsiksi myös laajempaan historialliseen kuvaan.
Mallin avulla eri-ikäiset kohtaavat toisenlaisessa elämänvaiheessa eläviä. Yhteisen tekemisen myötä molemminpuolinen kunnioitus ja ymmärrys saa tilaa kasvaa, samoin käsitys sukupolvien jatkumosta. Dialogin ja kertomusten kautta tutustakin paikasta voi löytyä uusia ulottuvuuksia ja aiemmin huomaamattomat yksityiskohdat muuttua eläviksi.
Kävellessä muistaa, retkeillessä oppii
Antti Karisto, professori, Helsingin yliopisto, sosiaaligerontologia
Moderni yhteiskuntamme on liiaksi ”ikäsegregoitunut”. Tämä tarkoittaa sitä, että eri sukupolviin kuuluvilla on omat kuvionsa ja eri-ikäiset elävät aika lailla omissa maailmoissaan.
Näiden maailmojen soisi kohtaavan, sukupolvien välisen kanssakäymisen lisääntyvän. Onkin alettu puhua sukupolvien välisestä oppimisesta sekä sukupolviälykkyydestä tai -ymmärryksestä (generational intelligence).
Voimme oppia paljon jopa itsestämmekin, kunhan vain maltamme asettautua eri-ikäisten asemaan ja kunhan kiinnostumme toisiin sukupolviin kuuluvien elämäntarinoista.
Vuotson saamelaisyhdistyksen (Vuohčču Sámiid Searvi) järjestämät perinneretket ovat erinomainen esimerkki siitä, kuinka sukupolviymmärrystä voidaan käytännössä lisätä. Käveltäessä yhteisölle tärkeisiin paikkoihin kauan sitten mieliin painuneet muistot palautuvat ihmeen elävinä.
Yhdessä retkeillen ja rupatellen nuoret saavat tuntumaa paikkoihin, jotka ovat olleet merkityksellisiä heidän vanhemmilleen ja isovanhemmilleen. Niistä voi tulla merkityksellisiä myös nuorille itselleen.
Kaikki paikkoihin latautuvat muistot eivät tietenkään ole kauniita, mutta myös tuskallisten muistojen työstäminen yhdessä on lohdullista ja puhdistavaa.
