Paikallisuutta paikoillaan
”Kerrankin oli riittävästi aikaa perehtyä! Lapset tuntuivat nauttivan juuri siitä, että saivat kunnolla ja monipuolisesti keskittyä niin tietosisältöön kuin luovaan prosessiinkin.”
— Mari Summala, luokanopettaja
”Oli kivaa! Ja helppoa kuin heinänteko, kun hommat osaa!”
— Niilo, esikoululainen
Mikä olisi sellaista taidetta, jota löytyy melkein kaikkialta, jota voisi ihailla ilmaiseksi ja joka kertoisi paikkakunnan historiasta ja elämänmenosta? Kuvataiteilija Eija Kokko ja sanataideopettaja Pia Paananen etsivät punaista lankaa uuteen, alakouluille aikomaansa työpajakokonaisuuteen. Sitten se valkeni: Veistokset ja muistomerkit!
Julkisia muistomerkkejä ei pystytetä turhaan. Ne kohoavat maisemaan usein suurella panostuksella, tärkeinä pidettyjen henkilöiden tai tapahtumien kunniaksi. Vuosien saatossa alkuperäinen tarkoitus tai kuvatut aiheet saattavat vähitellen jäädä unholaan. Kuitenkin ne kertovat vastaansanomatonta tarinaa ympäristön ja siinä eläneiden ihmisten menneistä vaiheista, arvoista ja elämästä.
Työpajassa lähistöltä valitaan kiehtova muistomerkki ja tehdään sen luo katsastusretki. Veistosta tutkitaan ja tunnustellaan, siihen liittyviä teemoja käydään läpi ja keskustellaan yhdessä. Retken jälkeen ryhdytään tekemään itse veistos- ja sanataidetta kaiken nähdyn ja koetun innoittamina.
Pian ja Eijan ideasta innostuivat Pohjois-Karjalan taidetoimikunta sekä Olvi Säätiö, jotka lähtivät seitsemällä paikkakunnalla toteutettavan työpajasarjan rahoittajiksi. Myös seudun kuvataiteilijat ja kotiseutuyhdistykset tulivat mielellään mukaan, kertomaan veistosten ja muistomerkkien historiasta, aiheista, valmistustekniikasta ja taiteellisesta merkityksestä.
Kerros kerrokselta
Työpaja sai heti innostuneen vastaanoton. Suurin osa lapsista oli 4-luokkalaisia, mutta toiminta näytti sopivan myös muille ikäryhmille. Kohteiksi valikoitui melkoinen joukko muistomerkkejä: ihmishahmoja, reliefejä, muistokiviä… Jos sopivaa kohdetta ei ollut, lähdettiin liikkeelle lähiympäristöstä ja sen tarinoista: Keiteleellä lapset ideoivat muikkuaiheisen patsaan kunnan muodon ja tärkeän kalastuselinkeinon innoittamina.
Lapset pohtivat veistosten tarinoita yhdessä työpajan vetäjien, opettajien ja muiden mukana olleiden kanssa. Miksi ne oli pystytetty ja mitä niillä haluttiin kertoa? Jos hahmot osaisivat puhua, mitä ne sanoisivat? Miten teoksen aihe liittyi omien vanhempien ja isovanhempien elämään? Pienten draamakohtausten avulla näyteltiin veistosten esittämiä tilanteita.
Vähitellen kiviset ja metalliset rakennelmat alkoivat elää kaikkien mielissä. Oman työn pohjaksi otettiin ajatus siitä, millainen veistos sopisi paikkakunnalle. Liitutaululle kerättiin yhdessä aiheita, joista jokainen valitsi itseään kiehtovimman.
Työpajan vetäjät toivat mukanaan aaltopahvia ja kaupoista haettuja pahvilaatikoita, joista oli valmiiksi leikattu lasten käsiin sopivia paloja. Niistä itse kukin saattoi ryhtyä sujuvasti luonnostelemaan omaa reliefiään. Sakset silppusivat ja liimaa kului, kun reliefit muotoutuivat kerros kerrokselta.
Työpajaan kuului myös sanataiteen osuus. Valmiille reliefille tehtiin räätälöity runo joko ryhmäsadutustekniikalla tai Pian luoman rungon pohjalta omin voimin. Tehtävänä oli miettiä omaa teosta ja siihen liittyviä tuntemuksia. Mitä reliefille haluttiin sanoa tai mitä sen haluttiin viestivän?
Runo majavalle, oodi peikolle
Kaksiluokkainen Ahmovaaran kyläkoulu Juuassa, Kolin kupeessa sai PatsasKatsastuksen vieraakseen keväällä 2015. Työpajapäivään osallistuivat kaikki koulun oppilaat, 23 lasta, esikouluikäisistä kuudesluokkalaisiin. Opettajat ja koulunkäynninohjaajat olivat mukana auttamassa ja ohjaamassa etenkin kaikkein pienimpiä.
Ahmovaaran koululla on ikää jo yli sata vuotta, Kolin metsien ja maisemien historia kurottuu sitäkin kauemmas menneisyyteen. Veistoksia tai muistomerkkejä ei kylällä kuitenkaan ollut, joten työskentelyn lähtökohdaksi otettiin oma lähikulttuuriympäristö, lapsille tuttu ja tärkeä Koli metsineen ja tarinoineen.
Yhteisen keskustelun ja kerronnan kautta alkoi syntyä listaa Ahmovaaraan liittyvistä olennoista, paikoista ja teemoista. Lasten töissä toistuivat eläimet ja luontoaiheet, mutta myös tarinat ja tapahtumat inspiroivat pieniä taiteilijoita. Moni valitsi toteutettavakseen hirviön, peikon tai Koliolennon. Lopuksi kirjoitettiin omalle työlle ylistävä oodi. Tähän vaiheeseen eskarilaiset saivat apua sadutustekniikasta.
Lapset lukivat työpajassa syntyneet oodit ääneen. Oodit liimattiin reliefin pohjapahvin toiselle puolelle, ja lopuksi kaikki työt ripustettiin rinnakkain harjanvarteen yhteisötaideteokseksi. Ylimääräisestä aaltopahvista innostuttiin vielä muotoilemaan karhunjälkiä lisäkoristeiksi seinälle. Reliefikokonaisuus ripustettiin koulun ikkunaan yhtä lailla silmän iloksi kuin kertomaan aiheista, jotka Ahmovaaran lapset kokivat itselleen tärkeiksi ja läheisiksi.
