Vastuuta ja virkistystä
Idea monumenttien adoptointiin oli kulkeutunut Pirkanmaan maakuntamuseoon alun perin Skotlannista. Ajatus paikallisten osallistamisesta yhteisen kulttuuriympäristön hoitoon sai henkilökunnan heti syttymään. Perusteellisen tutkimisen jälkeen selvisi, että toiminta oli mahdollista myös Suomessa Museoviraston siunauksella. Adoptoi monumentti -toiminta käynnistyi virallisesti vuonna 2009.
Maakuntamuseon arkeologi Kreetta Lesell ja rakennustutkija Miia Hinnerichsen ovat adoptoinnin kantavia voimia. He etsivät sopivia kohteita, esittelevät niitä vapaaehtoisille, valmistelevat sopimuksia, neuvovat ja ohjaavat. Paras palkinto työstä on, kun innokas adoptoijajoukko ja hoidon tarpeessa oleva paikka kohtaavat.
Aluksi museon väki oli Samin ja oppilaiden mukana kohteella opastamassa mm. käytännön hoitotyössä. Sittemmin koulu on toteuttanut laadittua hoitosuunnitelmaa itsenäisesti. Etenkin 5. luokat ovat vierailleet kohteella ahkeraan, raivanneet ja siivonneet aluetta, poistaneet rikkaruohoja ja tutustuneet samalla niin itse lapinraunioon kuin paikan historiaankin.
Muinaisjäännösten ja rakennetun ympäristön hoito on jatkuvaa työtä. Luokan kokoiselle porukalle se on kuitenkin sekä helppoa että hauskaa, kunhan kohde on hyvin valittu ja taustatukea saatavilla. Lielahden koulu onkin tehnyt adoptiopäätöksen ”tositarkoituksella”, vuosiksi eteenpäin: Adoptointitoiminta on mukana myös koulun uudessa opetussuunnitelmassa!
Hoitotiimi liikkeellä
Syksyllä 2015 oli luokanopettaja Anna Salosen vitosten vuoro tehdä hoitokeikka rauniolle. Luokka oli juuri saanut esihistorian jakson päätökseen, ja kaikki 19 oppilasta lähtivät innolla katsomaan aitoa pronssikautista kohdetta. Puolet matkasta päästiin julkisilla, puolet käveltiin reippaasti aurinkoisessa syyssäässä. Perillä palkitsivat jännittävä röykkiö sekä upeat maisemat luonnon helmassa.
Ennen hoitotoimiin ryhtymistä tutkittiin paikkaa ja keskusteltiin yhdessä sen historiasta. Sitten otettiin saha ja roskapussit esiin. Lapset kiskoivat vauhdilla rikkaruohoja muinaisjäännöksen päältä ja noukkivat alueelta roskia. Muutama paksumpi närekin sai kyytiä. Kymmenessä minuutissa kaikki oli valmista. ”Onko jossain vielä hommaa?”, kuului useammastakin suusta.
Muinaisjäännöksen hoitotoimet oli taas vuodeksi suoritettu. Luokalle jäikin vielä hyvin aikaa ottaa valokuvia, nauttia eväitä ja keskustella kaikesta nähdystä ja koetusta, ennen kuin oli aika lähteä kotimatkalle. Anna suunnitteli jo tuovansa oppilaat keväällä paikalle uudestaan, kenties piknikin merkeissä.
